Gardenin brändit on valittu

Suomalaisen muodin keskus Garden avautuu Galleria Esplanadin toiseen kerrokseen marraskuussa. Gardeniin on valittu suomalaisen muodin keskeisiä nimiä ja nousevia tähtiä.

Omat liikkeensä avaavat Arela, Samuji, Terhi Pölkki, éNHats, Hálo sekä Nomen Nescio. Gardenista löytyy myös luonnonkosmetiikkaan keskittynyt Jolie sekä Tre Gallery & Books, jonka kirja- ja lehtivalikomasta vastaa kirjakauppa Nide. Tre Gallery & Books tuo tilaan myös joukon shop-in-shoppeja, joista ensimmäinen on Klaus Haapaniemi.

Garden nostaa esiin myös nuoria suunnittelijoita ja nousevia kykyjä. Garden Room esittelee ja myy kevään 2019 aikana mm. Manniston, Rolf Ekrothin, ONAR Studiosin ja Maria Korkeilan mallistoja. Lisäksi galleriassa nähdään Aalto-yliopiston opiskelijoiden sekä SSAW Magazinen näyttelyitä. Muodin ja taiteen välimaastossa liikkuvat mm. Daniel Palillon ja ensaemblen näyttelyt.

– Garden esittelee suomalaisen muodin parhaimmiston sekä helsinkiläisille että täällä vieraileville. Tavoitteena on auttaa yrityksiä kasvamaan ja tarjota nuorille suunnittelijoille mahdollisuus testata tuotteita ja rakentaa brändiä, kertoo Miia Koski hanketta vetävästä Juni Communication & Productionista.

– Muoti on noussut yhdeksi kiinnostavimmista ilmiöistä Suomessa – se ansaitsee oman tilansa, joka mahdollistaa sekä kokeellista että kaupallista toimintaa.

Tilassa järjestetään myös erilaisia tapahtumia kuten näytöksiä, presentaatioita, keskustelutilaisuuksia, myyntitapahtumia sekä opastettuja kierroksia suomalaisen muodin maailmaan.

– Uskomme, että näin mittava ja kiinnostava suomalaisen muodin kokonaisuus houkuttelee kävijöitä paljon yksittäisiä liikkeitä enemmän. Se myös elävöittää Helsingin keskustaa ja tukee Helsingin tavoitetta tulla kansainvälisesti tunnetuksi muotoilu- ja muotikaupunkina, vuokrauspäällikkö Ville Laurila Galleria Esplanadin omistavasta Ilmarisesta sanoo.

Garden kattaa Galleria Esplanadin koko toisen kerroksen.

GARDEN – CENTER FOR FINNISH FASHION

Galleria Esplanad 2. kerros
Pohjoisesplanadi 33
Helsinki

Gardenin arkkitehtuurisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Futudesign, ja kokonaisuuden kuratoinnista ja viestinnästä muodin ja muotoilun alan viestintään ja kansainvälistymiseen keskittynyt Juni Communications. Garden tekee yhteistyötä laajasti muodin ja muotoilun alan yritysten ja instituutioiden, mm. Aalto-yliopiston muotitaiteen linjan ja toukokuisen Fashion in Helsinki -kokonaisuuden kanssa.